Tänään tein sitä mitä olen hetken yrittänyt. Jätin M.
Huono puoli vain on se, että sen kuuluisi tuntua helpottavalta, right?
Se ei tunnu helpottavalta. Päin vastoin. Tuntuu että teen elämäni virheen, ja ahdistus vain paheni.
Sattuu joka hetki enkä pysty tekemään sille mitään. En pysty hengittämään, en pysty ajattelemaan, ja aina kun näen M kuvan jossain, alan itkeä.
Se olin minä joka jätti, ja silti tuntuu jätetyltä.

Kaikki mitä ihmiset puhuu, liittyy jotenkin M. Vaikka joku yksinkertaisesti puhuisi vain ruuasta.
Parantaakseni oman sisäisen ahdistuksen ja kivun, onnistuin jälleen vaan hajoittamaan jotain.
En edes tiedä mitä. En tiedä mitä on rakkaus, en tiedä mitä on onnellisuus.
Onnellinen en ainakaan ole. Varmaankaan koskaan ollut.
Mutta jos on olemassa rakkaus, tuntuuko se tältä?

M omistaa suuria vikoja, ja suurimmat niistä liittyvät mun asioihin suuntautumiseen.
Lasken paljon painoa sille mistä ihminen on ja mitä se on kokenut. M suuntautumista en tiedä.
En osaa ottaa tiettyjä asioita huumorilla. Ja olen erittäin kriittinen niiden suhteen.
Jos olen avautunut asioistani ja kaikesta paskasta mikä mun sisälläni velloo, joku on aina käyttänyt tietoa hyväkseen tai lähtenyt pois ja jättänyt mut yksin.
Nyt jos koitan kertoa asiasta ja toinen (tosin ei tahallaan) naurahtaa, on huvittunut tai tekee jotain muuta... Muhun sattuu fyysisesti, ja samalla onnistun päättämään että mulla ei ole mitään merkitystä ja että ajauduin samaan paskaan kuin mitä olen koko elämäni kestänyt.

Tiedän mitä haluan elämältäni, vaikken tiedä mitä haluan. Välillä yksinkertaisesti se kaikki kipu ja ajatukset ja epätietoisuus kokoontuu yhdeksi möykyksi ja saa kaiken tuntumaan pahalta. Ahdistun enkä halua olla kenenkään lähellä.

Ehkä tämä kaikki oli vain sitä ahdistusta? Ehkä se menee kohta ohi?
Mietin hetken haluanko näyttää tämän M. Ja loppuen lopuksi tulin tulokseen, että näytän sen. Ja. Keskustellaan?